LÖYDÄ SE MITÄ PAKENET

Olen tutkinut otsikon aihetta viime päivinä paljon omasta näkökulmastani. Olen paennut juuri niitä asoita mitä eniten tarvitsen. Kulunut vuosi on tuonut tullessaan paljon uutta, joka puolestaan on aiheuttanut kipuilua ja  pelkoja. Toisaalta myös iloa ja onnistumisen tunnetta. Kyse ei kuitenkaan ole mistään sen vakamammasta, kuin elämän elämisestä. Nimenomaan elämisestä, eikä suorittamisesta. Kuitenkin huomaan säännöllisin väliajoin, että ulkopuoliset tekijät yrittävät ottaa minusta otteen ja viedä mennessään. Silloin tiedän, että en ole läsnä itsessäni ja on aika ottaa tilanne haltuun. Juuri tästä syystä olen viettänyt itsekseni viimeiset viisi päivää luonnossa sen hyvinvointivaikutuksista nauttien. Tarkoituksena kohdata itseni ja ne asiat, joita pakenen! Ja todellakin voin sanoa, että löysin sen mitä pakenin. Ei se tapahtunut ihan hetkessä. Vasta neljäntenä päivänä uskalsin jälleen kohdata oman rajallisuuteni ja heikkouteni mutta se kannatti.

Mitä sitten pakenin? Varmaan useitakin asioita mutta muutama asia nousi vahvasti esiin.  Ensimmäinen on heikkous vastaan vahvuus. Voiko vahvuutta olla olemassa ilman heikkoutta. Mielestäni ei voi. Oman heikkouden tunnistamisen kautta voi syntyä vahvuutta. Vahvuus ei tule heti tai sitten se on vain heikkouden torjumista,joka on negatiivista vahvuutta. Tällöin rakennamme suojakilven eteemme, jolla piilotamme oman heikkoutemme ja yritämme olla vahvoja.Puskemme väkisin eteenpäin. Ehkä hankimme materiaa,jotta voimme säihkyä, vaikka säihkeen takana on paha olla.Tällöin emme uskalla siis näyttää heikkouttamme. Jotta heikkouden uskaltaa kohdata tarvitaan paljon ymmärrystä, tukea ja rakkautta. Silloin voimme eheytyä. Kun kohtaa oman heikkoutensa ja tunnistaa asian, muuttuu heikkous vähitellen vahvuudeksi. Tämä vahvuus on silloin peräisin syvältä itsestäni, eikä ulkoa päin saatua.

Toinen asia on pelko. Pelko aiheuttaa minussa turvattomuuden tunnetta. Silloin alkaa liian paljon kontrolloimaan elämää. Koko ajan yrittää minimoida mahdollisten virheiden syntymistä. Omassa tekemisessään näkee jo ennalta virheitä ja luo epäonnistumisen ilmapiirin. Tämä johtaa siihen, että on parempi olla tekemättä mitään, jotta ei tule tehneeksi virheitä. Pelko johtaa pahimmillaan lamaantumiseen ja kaikki toiminta pysähtyy. Pelko on meidän omien uskomustemme tuotos, jolla ei sinäänsä ole mitään totuuspohjaa. Siinä hetkessä se tietenkin tuntuu todelta. Kun kohtaa oman pelkonsa ja ymmärtää sitä, muuttaa sekin muotoaan. Pelko ei siinäänsä poistu mihinkään. Pelkoa pitää kuunnella ja mennä sitä kohti. Kun pelko on hallittavissa voimme mennä eteenpäin kuin soturit. Määrätietoisina ja sisimmässään uskoen, että tämä ”sota” pitää kohdata. Elämä kyllä kantaa ja pitää meistä huolen.

Mikä sitten aiheuttaa sen, että pakenen sitä mitä tarvitsen?                                                       Isoin syy on varmaankin kiire. Kiire on oivallinen tekosyy olla pysähtymättä. Me saatamme kuvitelle, että kiire on vain ottanut meistä vallan emmekä voi sille mitään. Me itse luomme kiireen. Kiire ei ole missään tilanteessa tai paikassa valmiina. Me saatamme jopa ihannoida ihmistä, joilla on kiire. Mitä enemmän on kalenterissa merkintöjä niin sen parempi. Näin kävi minullakin. Juoksin kampaviinerikokouksesta toiseen päättämässä, että ei päätetä mitään. Kiire on vähän kuin kanit, jotka tulee taikurin hatusta. Kaneja ja kiirettä tuntuu piisaavan, eikä kukaan oikein tiedä miten ne tulee.        Liiallinen kiire on siis meidän (huonojen) valintojemme tulos. Kiire kertoo paljon myös arvoistamme. Siihen riittää kyllä aikaa mikä on tärkeää.

Miten löysin sen mitä pakenin?                                                                                                           Yksinkertaisesti PYSÄHTYMÄLLÄ. Samalla kertaa todella yksinkertaista ja super vaikeaa. Vaikka  liikun luonnossa päivittäin ja pydähdyn, ei se silti ole aina helppoa. Pysähtymisellä ei ole mitään tekemistä laiskuuden tai joutenolon kanssa, vaikka nekin ovat välillä tarpeellisia. Joutenolo on esimerkiksi sitä, että makoilet sohvalla televisiota katsellen. En tiedä onko pysähtymiselle mitään määritelmää. Eikä se ole tarpeenkaan. Pysähtyminen on mielestäni olematon liikkumatila, joka sisältää paljon näkymätöntä aktiivista toimintaa. Pysähtymisen prosessiin voi kuulua myös pitkäkestoinen, rauhallinen kävely mutta siihen tulee aina liittää konkreettinen pysähtyminen. Kun ihminen pysähtyy hän aktivoi ja kohtaa oman sisäisen maailmansa. Ennen sitä pitää vain olla. Vähitellen voi aistia ympäristöä ja kaikilla aiteilla ja siirtää huomio itseensä. Olen puhunut paljon ”pysähtymisen lihaksesta”, jota pitää harjoittaa. Se ei onnistu hetkessä mutta mitä enemmän sitä harjoitat, sitä enemmän ymmärrät pysähtymisen merkitystä. Jos me haluamme kasvattaa hauislihasta me menemme kuntosalille. Vaatii kymmeniä käyntikertoja, jotta huomaamme lihaksen kehittyneen. Ihan samoin toimii pysähtymisen lihas. Aluski pysähtyminen voi tuntua hankalalta tai jopa pelottavalta mutta toistojen kautta saamme yhteyden itseemme.

Pysähtymällä työstämme tunteitamme ja saamme arvokasta tietoa alitajunnasta. Silloin meistä poistuu sellaiset uskomukset, jotka joku muu on meille antanut. Voimme irroittautua vanhoista, negatiivisista ajatusmalleista ja saada tilalle uusia ajatusmalleja. Nämä siityvät uudenlaisiksi positiiviksi toimintamalleiksi. Kaikilla meillä on vastaukset sisällämme valmiina jos vain pysähdymme kuuntelemaan niitä. Tuntuu vain, että on helpompi lisätä kiirettä kuin kohdata itseään ja unohdettuja tärkeimpiä arvoja.

Minulle tärkein arvo on rakkaus. Rakkaus auttaa eheytymään. Se auttaa olemaan  sellainen mitä pohjimmiltaan olemme. Silloin ulkoiset vaatimukset eivät sekoitu todelliseen minääni.

Ensi vuodelta toivon, että  saan auttaa niitä, jotka kokevat tarpeelliseksi pysähtyä ja saada selkeyttä elämään. Se onnistuu kyllä kun annetaan aikaa.

Toivon sinulle parasta mahdollista uutta vuotta. Tuokoon se paljon hyvää ja kaunista!

Joni

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s